lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvää uutta vuotta!


Oikein hyvää ja onnellista tulevaa uutta vuotta 2017, teille kaikille ihanille blogini lukijoille! (Itsehän olen töissä, mutta lapsille tein pikaisesti herkuksi näitä uunidonitseja valkosuklaakuorrutteella.) Nämä valmistuvat alusta loppuun reilussa puolessa tunnissa...

Ensi vuosi on omalta osaltani todella erilainen, sillä aloitan 16.1. ne leipuri-kondiittorin opinnot. Toivottavasti pysytte mukanani vielä ensikin vuonna! :)

(12 kpl)

Aineet:
0.5 dl öljyä
1.25 dl piimää
1 kananmuna
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
(100g voita sulatettuna)

Koristeluun:
120g valkosuklaata
nomparelleja, strösseliä, sokerihelmiä

1. Sekoita öljy, piimä, muna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon.
 Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.

2.Öljyä donitsipelti kevyesti. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa koloihin reilu puoleenväliin asti.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 6-7 min. Seuraa donitseja, äläkä kypsennä niitä liikaa.

3. Valmis donitsi on keskeltä kevyesti painettuna kiinteä, mutta pehmeä. . Taikina leviää paistuessa ja keskusta umpeutuu, mutta voit avata sen paistamisen jälkeen esim. omenaporalla. Paistoaika tällöin hitusen pidempi eli uunista riippuen n. 8 minuuttia).

4. Jos haluat erittäin kosteat ja maukkaat donitsit, sulata niitä varten 100 g voita. Dippaa donitsit kuumaan voihin heti uunista oton jälkeen parin sekunnin ajan. Laita donitsit ritilän päälle jäähtymään ihan hetkeksi. 


5.  Sulata valkosuklaa (voit ohentaa öljyllä, jos tulee liian paksua) ja värjää se halutessasi tomuvärillä mieleiseksesi. Dippaa donitsit suklaassa ja koristele mieleiseksesi.

torstai 29. joulukuuta 2016

Coca-cola-kuppikakut


Nostellaanpas tällainen vanha ohje taas näkyville. Nämä olisivat oiva herkku myös uudeksi vuodeksi :)

Mieleni on tehnyt pitkään kokeilla jotain leivonnaista, johon tulee coca-colaa. Nämä kuppikakut ovat suussa sulavia...cola näissä ei mielestäni juurikaan maistu, mutta antaa kivan säväyksen taikinaan kyllä. Ja pirtsakoitakin näistä tuli- antavat kivasti väriä loppuvuoteen :)

12kpl

2,4 dl normaalia coca-colaa (ei light!)
60 g kaakaojauhetta
4 rkl voita
115 g sokeria
50 g fariinisokeria
230 g vehnäjauhoja
½ tl soodaa
½ tl suolaa
1 kananmuna


Kuorrute:
100 g voita
100 g Nutellaa
1/4 tl suolaa
n. 2dl tomusokeria
3-4 rkl maitoa

suolapähkinöitä/pistaaseja

1. Kuumenna voi, kaakaojauhe ja coca-cola pienessä kattilassa ja lisää sokerit.Anna jäähtyä.

2. Sekoita jauhot, suola ja sooda yhteen ja kun voi-colaseos on jäähtynyt hieman, vatkaa kananmuna nopeasti sekaan.
Lisää viimeisenä jauhot ja jaa muffinssivuokiin niin, että noin 2/3 vuoasta on täynnä.

3. Paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin 25 minuuttia ja anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.

4. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja maapähkinävoi huolellisesti yhteen ja lisää sitten suola ja tomusokeria.
 Tomusokerin määrää on hankala arvioida, mutta maistelemalla selviää sopiva määrä.


5. Lisää kuorrutteeseen viimeisenä muutama ruokalusikallinen maitoa, tai jos se vaikuttaa liian jämäkältä niin enemmän. Pursota kuorrute kuppikakkujen päälle ja ripottele pintaan murskattuja suolapähkinöitä koristeeksi.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kalkkunawrapit


Uudeksi vuodeksi helppo ja herkullinen tarjottava on erilaisilla täytteillä täytetyt wrapit. Yhtä hyvin nämä sopivat vaikkapa tupaantuliaisiin, tai vaikkapa välipalaksi :)

Minä laitoin täytteeksi aika neutraaleja makuja, jotta lapsillekin maistuisi. Itselleni olisin lorauttanut täytteeseen ehkä hieman sweet chili saucea... ;)

1 pkt Fazerin rullarieskaa

Täyte:
2 rs Viola paprika-chili tuorejuustoa
200 g kalkkunaleikkelettä
1 keltainen paprika
1/2 kurkku
1/2 Aura kolmio 

1 kerä jäävuorisalaattia

1. Notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää hienonnettu kalkkunaleikkele, pieniksi kuutioitu paprika ja murennettu Aura-juusto.

2. Raasta kurkku ja sekoita täytteeseen. Mausta täyte vielä halutessasi esim. sweet chili saucella.

3. Pilko jäävuorisalaatti pieniksi.

4. Levitä rieskan päälle täytettä 3-4 rkl ja reilusti salaattia. Kääri tiukaksi rullaksi ja leikkaa päädyt siisteiksi veitsellä. Anna "muhia" kelmun sisällä jääkaapissa seuraavaan päivään, ellet halua herkutella jo samantien... :)


tiistai 27. joulukuuta 2016

Texmex-voileipäkakku


Meillä herkutellaan uuden vuoden aattona tällä Tex-mex voileipäkakulla. Tämä on näyttävä ja helppotekoinen herkku, vaikkapa pyöreään irtopohjavuokaan kasattuna.  Ohje Pirkan...

Muistathan, että löydät Kakkuviikarin myös Facebookista ja Instagramista :) 



Pohja:
3 pkt (36 palaa) täysjyväpaahtoleipää (esim. Pirkka)

Broileritäyte:
450 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tlk (320 g) salsa mexicana -meksikolaiskastiketta (esim. Pirkka)
1 tlk (300 g) juustodippiä (esim. Pirkka)

Guacamoletäyte:
½ tlk (à 300 g) guacamoledippiä (esim. Pirkka)
1 punainen paprika

Kostutus:
1 ½ dl vettä
½ dl sitruunamehua

Kuorrutus:
½ tlk (à 300 g) guacamoledippiä (esim. Pirkka)
150 g ranskankermaa

Koristeeksi:
1 keltainen parika
kirsikkatomaatteja
punasipulia
jääsalaattia
1/2ps nachoja
(herneenversoja)
 

1. Vuoraa irtopohjavuoka kelmulla. Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Hienonna lihat leikkuulaudalla. Sekoita joukkoon salsakastike ja juustodippi. Kuutioi punainen paprika.

2.Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuelti pois. Lado vuoan pohjalle leipiä tasaisesti ja kostuta leivät. Laita päälle puolet broileritäytteestä. Lisää toinen leipäkerros ja kostuta. Levitä päälle guacamoledippiä ja ripottele pinnalle paprikakuutiot. Lisää kolmas leipäkerros. Kostuta ja täytä lopulla broileritäytteellä. Lado vielä neljäs leipäkerros ja kostuta pinta.

3.Suojaa kakku tuorekelmulla. Paina kerroksia kevyesti yhteen tai laita päälle kevyt paino, esim. leikkuulauta. Nosta kakku kylmään ja anna kostua yön yli.

4. Kaada kakku tarjoilualustalle. Sekoita guacamoledippi ja ranskankerma. Levitä kuorrutus kakun reunoille ja pinnalle. Laita kakun päälle runsaasti salaattiaineksia koristukseksi, esim. paprikasuikaleita, kirsikkatomaatteja, punasipulia, jääsalaattia, nachoja ja herneenversoja.

lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää ja rauhallista joulua!


Joulutähden valoon, metsä nukahtaa.
Jokaiseen pieneen taloon, joulu tulla saa!

Ihanaa ja rauhallista joulua teille kaikille blogini lukijoille <3


  1. Pohja:
  2. 150g piparkakkuja (Annas)
  3. 50g voita sulatettuna
Täyte:
3dl kuohukermaa
300g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
240g valkosuklaata
1tl vaniljaesanssia
4 liivatetta
tilkka vettä

1. Murustele keksit hienoksi ja sekoita ne yhteen voisulan kanssa. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti (halk. 20cm).

2. Laita liivatteet likoamaaan.Vatkaa kerma  vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto, vaniljaesanssi, sekä sulatettu valkosuklaa.

3. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja liota siihen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada seos massan joukkoon ohuena nauhana, samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan, keksipohjan päälle. Peitä vuoka kelmulla ja laita pakastimeen- vähintään viideksi tunniksi.

4. Irroita kakku vuoasta ja suihkauta kakun pintaan suklaasprayta (saa esim. Juhlakauppa.comista) halutessasi. Anna kakun sulaa väh. viisi tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua. 

5. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Tarjoa kakun kaveriksi siivilän läpi puristettua karpalomelbaa, joka on maustettu sokerilla ( kannattaa valmistaa edellisenä päivänä, niin paksuuntuu jääkaapissa mukavasti)

perjantai 23. joulukuuta 2016

Kinuski-piparihyydykekakku


Tänään vein työkavereita ilahduttamaan tällaisen jouluisen, piparin ja kinuskin makuisen juustokakun. Alunperin oli tarkoitus tehdä luumuinen kakku ja suunnittelin siihen nämä koristeet, mutta suunnitelma muuttui matkalla. Pikkuiset luumutortut tein sokerimassasta ja päälle ripoittelin lumijauhetta. Tämän ohjeen löysin täältä, mutta suurensin hiukka ohjetta, jotta sain korkeamman kakun. 

Pohja:
200 g piparkakkuja (Annas)
80 g voita

Piparkakkutäyte:
5 liivatetta
3 dl vispikermaa
1,5 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria
200 g vaniljatuorejuustoa
400 g piparirahkaa
1,5 tl piparkakkumaustetta

Kinuskikiille:
2 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 ½ dl fariinisokeria

1. Murskaa piparkakut. Sulata voi kattilassa tai mikrossa, ja lisää joukkoon piparimurska. Levitä seos irtopohjavuoan (24 cm) leivinpaperoidulle pohjalle kevyesti painellen.

2. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi, ja lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Notkista samoilla vispilöillä toisessa kulhossa keskenään vaniljatuorejuusto ja piparirahka. Lisää kermavaahto tuorejuusto-rahkaseokseen. Tarkista maku, ja lisää piparkakkumaustetta halutessasi.

3.Kuumenna kattilassa 1 rkl vettä. Liuota sekaan liotetut, puristellut liivatteet. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia.

4. Laita kiilteen liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri. Kuumenna seos kuplivan kiehuvaksi samalla sekoittaen, mutta keittää ei sen enempää tarvitse. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kiehuvan kinuskin sekaan.
Anna kinuskiseoksen jäähtyä huoneenlämmössä haaleaksi välillä sekoitellen ja kaada vasta sitten kakun päälle, ettei kuuma kinuski sulata kakkua.

5. Anna hyytyä mielellään yön ylitse. Irroita kakku sitten vuoasta ja koristele.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Wanhanajan vaniljakakku


Tämä herkkukakku kannattaa valmistaa nyt ja antaa maustua aattoon saakka. Niin herkullista!! Ohje on todella hauska ja jouluinen. Se kannattaa sitaista kortiksi kakun kylkeen, jos viet kakun viemisinä :)

n. ½ marjavakkasta sulatettua ja jäähdytettyä voita...
2 tontun kämmentä vaniljasokeria
½ tontun kämmentä soodaa
½ tontun kämmentä leivinjauhetta
6 tontun hiippalakkia vehnäjauhoa
3 tontun hiippalakkia kermaa
2 munaa
3 tontun hiippalakkia sokeria

Kuorrutus sulaa valkosuklaata (130g).



Vatkaa munat ja sokeri. Lisää kerma, sekoita niin kauan, että seos alkaa pikkuisen
sakeentua. Lisää kuivat aineet ja viimeiseksi voi. Taikinasta tulee paksuhkoa.
Paista 175C noin joulupukin pikkutorkkujen ajan.


Ja muista lisätä joulun ruokiin aina hyppysellinen Joulumuorin rakkautta.


1 tontun hiippalakki = 1 dl, 1 tontun kämmen = 1 rkl, 1 marjavakka = 400g, joulupukin pikkutorkut = n.1h


Ps. ja kyllä, kakku paranee "vanhetessaan"...

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joululeivokset


Kävin viime viikonloppuna Tallinnan reissullani leivontarviketukussa, jossa näin aivan ihanan silikonimuotin. Pakkohan se oli napata kärryyn ja testiinkin se pääsi heti. Tein tällaisia jouluisia lakka-valkosuklaaleivoksia, johon tuli päälle mirror glaze, eli peilikiille. Namskis!

Ihanaa joulun odotusta- pianhan se jo onkin täällä!

Täyte:
2dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl lakkahilloa
60g sulatettua valkosuklaata
3 liivatetta
tilkka vettä 

keksejä

Mirror glaze:
5kpl liivatelehtiä
63g vettä
113g sokeria
113g glukoosia
125g valkosuklaata
90g kondensoitua maitoa
punaista pastaväriä 

1. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto. Sekoita sekaan lakkahillo, sekä sulatettu valkosuklaa.

2. Kuumenna kattilassa tilkka vettä kiehuvaksi ja lisää siihen liotetut, puristellut liivatteet. Sekoita liivateseos täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Annostele täyte muotteihin. Paina lopuksi pinnalle pieni keksi. Laita pakastimeen yön yli.

3. Valmista kiille. Laita liivatteet likoamaan. Kuumenna kattilassa vesi, sokeri ja glukoosi kiehuvaksi. Lisää liotetut, puristellut liivatteet joukkoon ja sekoita, kunnes liukenevat. Kaada seos paloitellun valkosuklaan päälle ja sekoita hieman. Värjää haluamallasi pastavärillä. Lisää kondensoitu maito samalla sauvasekoittajalla sekoittaen (pidä pinnan alla koko ajan). Anna kiilteen jäähtyä 35-asteiseksi ja kaada sitten leivosten pinnalle. Itse laitoin leivokset juomalasin päälle ja lautasen alle, jonne ylimääräinen kuorrute valui.

4. Koristele leivokset ja anna sulaa jääkaapissa n. viisi tuntia.



Itsenäisyyspäivän Daim- juustokakku


Sain jo kauan sitten ajatuksen tehdä valkoinen peilikiillekakku Mirror glazella eli peilikiilteellä itsenäisyyspäiväksi. Olin myös halunnut tehdä ns. muotokakun, joten yhdistin tähän nämä kaksi juttua. Sisälle halusin daim-moussen. Kakku on todella helppo toteuttaa, vaikka vaiheita tuntuukin olevan useita :)

Täyte:
3dl kuohukermaa
200g mascarponea
3 Daim- patukkaa
1/2 pss Vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 liivatetta
tilkka vettä

Keksipohja:
7 kpl Bastogne-keksejä
30g voita

Peilikiille:
5kpl liivatelehtiä
63g vettä
113g sokeria
113g glukoosia
125g valkosuklaata
90g kondensoitua maitoa
pastaväriä 

(Suomenlippu on syötävä vohvelikuva.)

1. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää mascarpone, sekä rouhitut Daimit. Sekoita ja mausta seos vaniljakastikejauheella, sekä vaniljasokerilla. 
Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja liota siihen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada täyte vuokaan.

2. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa. Painele keksimuru täytteen päälle tiiviisti. Laita kakku pakastimeen vähintään viideksi tunniksi.

3. Valmista kiille. Laita liivatteet likoamaan. Kuumenna kattilassa vesi, sokeri ja glukoosi kiehuvaksi. Lisää liotetut, puristellut liivatteet joukkoon ja sekoita, kunnes liukenevat. Kaada seos paloitellun valkosuklaan päälle ja sekoita hieman. Värjää haluamallasi pastavärillä (valkoisella). Lisää kondensoitu maito samalla sauvasekoittajalla sekoittaen (pidä pinnan alla koko ajan). Anna kiilteen jäähtyä 35-asteiseksi ja erota sitten osa kahvikuppiin ja värjää sinisellä pastavärillä ja kaada minigrip-pussiin. Kaada sitten valkoinen kiille jäisen kakun pinnalle. Kiille hyytyy hetkessä, joten älä siloittele sitä esim. veitsellä. Koristele nopeasti sinisellä kiilteellä, tekemällä pussin kulmaan reikä ja valuttamalla raitoja kakun pinnalle. Anna kakun sulaa tämän jälkeen jääkaapissa vähintään 12 tuntia.


torstai 15. joulukuuta 2016

Joululeivokset


Elämä on tällä hetkellä sen verran hektistä, etten edes kerkeä leipomaan, mutta nostellaas esiin nämä ihanat, luumuiset joululeivokset. Tällä samalla reseptillä voit tehdä myös juustokakun. Niin tein itsekin, mutta leikkasin leivosrenkaan avulla nämä leivoksiksi.

Pohja: 
200g pipareita (Annas)
75g voita

Täyte: 
2dl kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1prk luumu-kanelirahkaa
4rkl luumusosetta
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
0,5tl kanelia
5 liivatetta
3rkl vettä

Luumukastike:
5rkl luumusosetta
1rkl konjakkia
1,5rkl vettä

Koristeluun esim.: 
Manteleita, rusinoita, pipari, kanelitanko, tähtianiksia ja luumukastiketta

1. Murskaa piparit ja sekoita voisulaan. Taputtele pipari-voiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti. Laita jääkaappiin ja pistä samalla liivatteet likoamaan.

2. Vatkaa kerma, lisää tuorejuusto, rahka, luumu ja sokerit. Kuumenna tilkka vettä ja puristele liotetut liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää liivateliuos kermamassaan ohuena nauhana, samalla kevyesti vatkaten.

3. Kaada kermamassa vuokaan piparimurun päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, tai mielellään yön yli.

4. Irroita kakku vuoasta, ota leivosrenkaalla irti leivoksia ja koristele :)

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Jouluiset fudget



Ihannekakkujen Irman innoittamana kokeilin minäkin jouluisia fudgeja, jotka ovat varsin makeita, mutta herkullisia :) Maustaa näitä voisi esim. kuivatuilla karpaloilla/rusinoilla jne...Nämä ovat helppoja valmistaa ja maku muistuttaa hieman Omaria. Tekoon tarvitsee kyllä ehdottomasti lämpömittarin. 

Nämä pitää muistaa leikata vielä hieman lämpöisinä. Muuten murenevat hiukka, niin kuin itselläni kävi aluksi, ennen kuin tajusin antaa massan lämmetä takaisin huoneenlämpöiseksi...näitä kannattaa kyllä testata :P

250 ml kuohukermaa
680 gr Siro hienoa sokeria
100 gr voita
100 ml kondensoitua maitoa
2 vaniljatankoa
2 rkl glukoosisiirappia
100 gr valkosuklaata

1. Mittaa kaikki ainekset, paitsi valkosuklaa, kattilaan. Keitä niitä miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia, niin, että sokeri sulaa.

2. Nosta lämpöä reilusti ja anna kiehua niin, että seos kuplii. Sekoita samalla. Seos muuttuu kullanruskeaksi ja mittari näyttää 120 C°. Tähän menee n. 10-15 minuuttia.

3. Nosta seos levyltä ja kaada se eri kulhoon (mieluiten metalliseen). Ota vaniljatangot pois. Vatkaa sähkövatkaimella hissukseen n.2 minuuttia.
Sen jälkeen lisää paloiteltu valkosuklaa ja jatka vatkaamista, kunnes seos on todella paksua (ehkä 6-8min.).

4. Levitä sitten tämä paksu ja kuuma seos johonkin leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (esim. n. 25x25cm.). Anna sitten jähmettyä muutama tunti jääkaapissa, kelmu päällä.

5. Ota valmis fudge huoneenlämpöön ja leikkaa sitten paloiksi.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Arabialainen maustekakku


Tässä yksi joulun suosituimmista kahvikakuista,- arabialainen maustekakku. Löysin perintö-keittokirjani välistä reseptin, jonka olen sinne itse jostakin kirjoittanut, ehkäpä kymmenen vuotiaana. Reseptin alkuperästä ei siis ole tietoa. Kakku on todella mehevä ja herkullinen, varsinkin, jos sen antaa maustua muutaman päivän. Kuorrutuksen ansiosta tästä saa juhlavan näköisenkin helposti.

200g voita tai margariinia
3 3/4dl sokeria
3 kananmunaa
5dl vehnäjauhoja
2dl kerma-maitoa (sekoitin kuohukermaa ja maitoa)
1/2tl leivinjauhetta
1/2tl soodaa
3/4tl suolaa
3/4tl muskottikukkaa (tai muskottipähkinää)
1tl kanelia
3rkl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
1dl hasselpähkinärouhetta

Kuorrutus:
100g voita
1 kananmunan keltuainen
n.6dl tomusokeria
2 1/2rkl kaakaojauetta
1 1/2tl kanelia
2tl pikakahvijauhetta
3rkl vettä

Koristeluun:
pekaanipähkinöitä rouhittuna

1. Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen, samalla vatkaten. Lisää joukkoon vuorotellen vehnäjauhoja ja kerma-maitoa. Lisää sitten sekaan suola, muskottikukka, kaneli, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja pähkinärouhe. Sekoita sekaan viimeisenä leivinjauhe ja sooda. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun vuokaan ja paista 170 asteessa n. 1 tunti.

2. Kumoa hieman jäähtynyt kakku ja anna sen sitten jäähtyä täysin, ennen kuorrutusta.

3. Sekoita kuorrutteen voi ja tomusokeri keskenään vaahdoksi. Lisää keltuainen, sekä kaakaojauhe, kaneli ja pikakahvijauhe. Vaahdota seos kunnolla ja lisää lopuksi vesi. Voit sitten kuorruttaa kakun seoksella kokonaan veitsen avulla, tai sitten lämmitä seosta hetki mikrossa ja valuta kakun pinnalle pursotuspussin avulla. Rouhi pinnalle koristeeksi pekaanipähkinöitä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Omena-kanelin makuiset kuusitortut


Olettekos te kokeilleet ihan vain huvin vuoksi uusia muotoja joulutorttuihin? Itse tein tänä vuonna ensimmäiset joulutortut nyt vasta ja tein niistä tällä kertaa kuusia. Sisälle laitoin omena-kanelimarmeladia, jottei luumu sotkisi kuviota. Pienet palathan tässä menee taikinasta hukkaan, muttei paljoa... Torttujen liitokset saattavat hieman aueta uunissa, mutta ne saa paineltua takaisin muotoonsa kämmenellä, kunhan tortut hieman jäähtyvät :)

1 pkt torttutaikinalevyjä
1 prk omena-kanelimarmeladia
1 kananmuna

koristeluun:
tomusokeria ja värillisiä koristerakeita


1. Leikkaa torttutaikinalevy yllä olevan kuvan mukaiseksi (yhteen torttuun menee siis yksi levy). Laita keskelle "kartion" muotoiselle osuudelle marmeladia.

2. Aloita vetämään "suiroja" ylhäältä keskelle ja nipistä yhteen. Jatka, mutta jätä kaksi alimmaista laittamatta. Käännä alhaalla olevat leveät osat ylöspäin ja nipistä vielä loput kaksi "suiroa" keskelle. 

3. Voitele kananmunalla ja paista 200 asteessa n. 15.min.

4. Ripoittele jäähtyneiden torttujen päälle tomusokeria ja "liimaa" esim. pikeerillä sokerihelmiä tms. pinnalle.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Glögijuustokakku


Joulu lähestyy, niin tekee mieli leipoa jo jouluisia juttuja. Mausteinen glögikakku on perinteinen jouluherkku. Olen tehnyt tällä samalla reseptillä aiemmin näitä pikkujoululeivoksia ja koska ohje on niin hyvä, muutin reseptistä vain päälle tulevaa kiillettä niin, että tein sen hieman vahvemmasta glögistä.

Pohja: 
150g piparkakkuja
75 gvoita

Täyte:
4 liivatelehteä 
2dl vispikermaa
1rs (200g) maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
3 rkl appelsiininmehua

Kiille:
4 liivatelehteä 
3dl glögiä  
 
Koristeluun esim.
tähtianiksia
manteleita
rusinoita
pekaanipähkinöitä
karkkikeppejä
 
1. Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 22 cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin. 

2. Upota liivatteet runsaaseen, kylmään veteen ja anna liota vähintään 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, mausteet ja appelsiinin raastettu kuori. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna appelsiininmehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.  

3. Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta tilkka glögiä kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet sekaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana lopun glögin joukkoon samalla sekoittaen. Lusikoi mehuseosta puoliksi hyytyneen kakun päälle erittäin varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

4. Koristele haluamallasi tavalla.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Krustardit kinkkutäytteellä


Nämä krustardit eivät ole lainkaan leipomista, mutta pieniä kivoja suolaisia herkkuja kuitenkin. Meillä nämä tulevat tiistaina juustolautasen lisäksi tarjolle kun katsomme linnan juhlia tv.stä. Olen tehnyt myös tällaisia samanlaisia savuporo- krustardeja, mutta nyt vaihtelun vuoksi kinkkutäytteellä. 

2 pkt Krustardeja (löytyvät yleensä jostakin suolakeksien vierestä nimellä Croustades)

200g valkosipulituorejuustoa
punainen paprika
ruohosipulia
palvikinkkua rouhittuna

koristeluun persiljaa

1. Sekoita tuorejuusto, pilkottu punainen parika ja kinkkurouhe keskenään sekaisin. Sekoita joukkoon vielä lopuksi hienonnettu ruohosipuli.

2. Täytä krustardit ja koristele persiljatupsulla.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kakut sairaanhoitajalle




Nämä sokerimassakakut eivät ehkä ole ihan omin juttuni, mutta nyt sain tehdä eräälle sairaanhoitajaksi valmistuneelle kakut. Koska olen itsekin vielä niin noviisi näissä, en näistä reseptiä ala kirjoittamaan. Sisällä kakuissa kuitenkin sitruunainen vadelmamousse :) Onnittelut vielä tätäkin kautta!

 

perjantai 25. marraskuuta 2016

Chocolate salted caramel-piirakka



Blogini suosituin ohje sai nyt haastajan. Löysin hieman saman tyylisen kakun täältä, niin pakkohan sitä oli testata ja todeta herrrrkulliseksi. Tämä piirakka on makeaa, niin kuin kuvakin kertoo, mutta pieni siivu vaniljajäätelön kanssa hipoo kyllä täydellisyyttä kahvin kaverina. Kokeilepa, lupaan, ettet pety ;)

Ps. Alkuperäisestä ohjeesta löytyy upeat kuvat, sekä video avuksi valmistamiseen.

Pohja:
160g vehnäjauhoja 
30g mantelijauhetta
30 g makeuttamatonta kaakaojauhetta
50 g sokeria
1/4 tl suolaa
110g kylmää voita, leikataan pieniksi kuutioiksi
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1-2 rkl kylmää vettä


Kinuski:

300 g sokeria
1,2 dl vettä

120 g kermaa
70 g voita
1 tl suolaa


Suklaaganache:
120 g kermaa
120 g tummaa suklaata, hienonnettu

Päälle:sormisuolaa

1. Sekoita kaikki pohjan ainekset yhteen tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina lepäämään jääkaappiin puoleksi tunniksi. Kauli taikina piirakkapohjan (halk.23cm) kokoiseksi ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita taas puoleksi tunniksi jääkaappiin. Leikkaa pohjan päälle samankokoinen leivinpaperi ja kaada päälle esim. kuivattuja herneitä. Paista pohjaa 180 asteessa n. 15 minuuttia. Poista herneet ja leivinpaperi ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.


2. Keitä kattilassa sokeri ja kuuma vesi täydellä teholla niin kauan, että sokeri alkaa ruskettua. Sekoita samalla. Kun sokeri on paahtunut, kaada joukkoon kerma, mutta varo käsiä...älä koske kattilaan, ennen kuin kuplinta lakkaa. Lisää voi ja suola ja sekoita keittäen 2-3 minuttia.  Kaada kinuski pohjan päälle ja laita pariksi tunniksi jääkaappiin.

3. Kuumenna kerma lähes kiehuvaksi ja lisää paloitellun suklaan päälle. Sekoita ja kaada suklaasula piirakan päälle. Laita jääkaappiin tekeytymään 4-5 tunniksi. Ripoittele sitten pinnalle soemisuolaa ja tarjoa lähes huoneenlämpöisenä.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Kahvikakku


Sijoitin (taas kerran!) uuteen kakkuvuokaan ja ensi yrittämällä tuntui, että meni rahat ihan hukkaan. Kakku hajosi, mutta en antanut periksi, vaan kokeilin heti perään toisen ja se kokeilu onnistuikin sitten jo täydellisesti. Voitelin kai ensimmäiseksi kerraksi hieman huonosti. Toisella kerralla voitelin vain kevyesti ja kakku suorastaan liukui ulos vuoasta. 

Mutta siis...aivan ihania nämä uudet kakkuvuoat mitä markkinoilta nykyään löytyy. Niin kauniita, ettei kakku tarvitse mitään koristeita. 
Nyt kuitenkin resepti vuodelta -32, mummoni keittokirjasta. Jouduin hieman suurentamaan ohjetta, että tulee vuoka täyteen.

5 kananmunaa
3dl sokeria
1,75dl voisulaa 
1,75dl kermaa
1,5tl kanelia
1tl kardemumma
ripaus suolaa
1,5 tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja 

1. Vatkaa munat ja sokeri kunnolla vaahdoksi. Lisää joukkoon voisula, kerma, kaneli, kardemumma ja suola. Sekoita.

3. Lisää joukkoon vehnäjauhot, joihin on sekoitettu sooda. Sekoita taikina tasaikseksi, mutta älä vatkaa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 50-60 minuuttia.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Saaristolaisleipä ja lohiviettelys


Taas "ylitin" itseni ja leivoin jotakin sellaista, mistä en ole aiemmin pitänyt laisinkaan. Leivästä tulikin aivan superherkullinen, varsinkin päälle tehtävän "levitteen" ansiosta. Tätähän voisi kokeilla tänä jouluna vaikkapa joulupöydässä? :)


0,5 l appelsiinituoremehua
1,5 dl vehnäleseitä
1,5 dl kaljamaltaita
1,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl auringonkukansiemeniä
35 g hiivaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl siirappia
0,5 rkl suolaa

Voiteluun:
vettä ja siirappia

Lohiviettelys:
300 g kylmäsavulohta
1 prk ranskankermaa
1 punasipuli
1 nippu tilliä
sitruunapippuria
sinappia 
sokeria

1. Kaada appelsiinimehu kulhoon ja lisää sekaan auringonkukansiemenet, leseet, ruisjauhot ja kaljamaltaat.  Anna turvota puoli tuntia liinan alla.

2. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Lisää murennettu hiiva ja siirappi, sekä vehnäjauhot. Sekoita ja kaada voideltuun leipävuokaan (taikina jää melko löysäksi). Anna kohota lämpimässä tunti liinan alla ja paista sitten alatasolla 175 asteessa n. tunti. Voitele siirappivedellä paiston puolessa välissä.

3. Kumoa hieman jäähtyneenä ja anna jäähtyä liinan alla. Leipä on parasta päivän-parin päästä.

4. Pilko kalat silpuksi ja lisää ranskankerman joukkoon. Lisää silputtu tilli ja hienonnettu punasipuli. Mausta sitruunapippurillaja sinapilla. Pyöristä makua ripauksella sokeria

lauantai 19. marraskuuta 2016

Lumipallokeksit


Nämä ovat lumipalloja, eli venäläisiä teekakkusia, jotka ovat ihanan pähkinäisiä herkkuja. Nämä ovat äärettömän nopeatekoisia ja maistuvat mukavan jouluisille, teen tai kahvin kaverina. Näitähän voisi laittaa ystävälle vaikkapa joulun alla rasiaan lahjaksi? :)

(15 kpl)

120g voita
1tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria
3 tl tomusokeria
120g vehnäjauhoja
120g rouhittuja saksanpähkinöitä

tomusokeria koristeluun

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tomusokeri ja vanilja kunnolla sekaisin. Lisää todella hienoksi rouhitut pähkinät ja vehnäjauho joukkoon. Älä vatkaa.

2. Pyöritä taikinasta n. 2,5cm:n kokoisia palloja ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 175 asteessa n. 12 minuuttia. Anna pallojen jäähtyä.

3. Pyörittele jäähtyneet pallot tomusokerissa.

torstai 17. marraskuuta 2016

Puolukka- valkosuklaajuustokakku


Äitini pyysi minua tekemään vierailleen jonkin juustokakun kahvipöytään. Sain täysin vapaat kädet, mutta tiedän, että äitini pitää puolukasta, joten siitä se ajatus sitten lähti...Puolukkatäytteestä halusin oikein raikkaan, makean valkosuklaatäytteen vastapainoksi. Itse kakkua en päässyt maistamaan, mutta tekovaiheessa mousset maistuivat taivaalliselta keskenään. Kakusta tuli hyvinkin jouluinen, joten tämä sopisi hyvin myös joulun kahvipöytään mainiosti.

Pohja:
200g piparkakkuja
70g voita

Puolukkatäyte:
3dl kuohukermaa
1prk vaniljarahkaa
200g Philadelpia, maustamatonta tuorejuustoa
5dl puolukoita soseutettuna
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
6 liivatetta
tilkka vettä

Valkosuklaatäyte:
3dl kuohukermaa
200g Philadelphia, maustamatonta tuorejuustoa
1 prk vaniljarahkaa
160g valkosuklaata
4 liivatetta
tilkka vettä 

Koristeluun esim.
tuoretta viikunaa
puolukoita
kuvioitua suklaata
kultahilettä suklaapalloja
 
 1. Hienonna piparkakut ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele seos leivinpaperilla vuoratun vuoan (halk.24cm) pohjalle tiiviisti.

2. Laita puolukkatäytteen liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto, vaniljarahka, sekä soseutetut puolukat. Sekoita kunnolla ja mausta sokerilla makusi mukaan. Lisää lopuksi vaniljasokeri. Kiehauta tilkka vettä kattilassa ja lisää joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan, samalla sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään n. puoleksi tunniksi.

3. Laita valkosuklaatäytteen liivatteet likoamaan. Vaahdota kerma, lisää joukkoon tuorejuusto, vaniljarahka, sulatettu valkosuklaa ja mausta seos sitten vaniljasokerilla. Kuumenna tilkka vettä kattilassa ja lisää joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Lisää massaan samalla sekoittaen. Kaada valkosuklaatäyte vuokaan, puolukkatäytteen päälle. Anna hyytyä vähintään viisi tuntia, mieluiten yön yli jääkaapissa.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.


tiistai 15. marraskuuta 2016

Omena-kanelimuffinssit kuorrutuksella



Halusin tehdä muffinsseja, joihin tulee keskelle marmeladista "silmä". Mauksi valikoitui lempiyhdistelmäni,- omena-kaneli. Nämä ovat sen verran kanelisia, että näistä huokuu jo hieman jouluinenkin fiilis, vai mitä?  Päälle keitin omenoista "kompotin" ja kerma-rahka tasoittaa ihanasti kanelin makua. Yksi asia jäi ihan himpun verran harmittamaan... päälle olisi sopinut vielä, kanelitangon kanssa, koristeeksi hirvittävän hyvin tähtianis, mutta ne unohtuivat kauppaan...hö!

Muffinssit:
100 g voita
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1,5 dl maitoa tai kermaa
0,5 tl suolaa
1/2 prk omena-kaneli marmeladia (paistonkestävää)

Kuorrutus:
2 dl kermaa
1 prk vaniljarahkaa
1rkl vaniljakreemijauhetta
vaniljasokeria

Omenakompotti:
2 isoa omenaa 
nokare voita
2-3 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen. Lisää sitten jauhot, leivinjauhe, kaneli, sekä suola. Sekoita joukkoon lopuksi maito tai kerma. Älä vatkaa.

2. Laita muffinssivuoan pohjalle lusikallinen taikinaa. Laita sitten keskelle n. reilu teelusikallinen marmeladia. Laita vielä reilusti taikinaa marmeladin päälle,- niin että se peittyy.

3. Paista muffissit 175 asteessa n. 25-40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Anna jäähtyä.

4. Pistä kattilaan kuoritut, pieneksi paloitellut omenat. Lisää nokare voita, fariinisokeri ja mausta kanelilla. Kiehauta niin, että kaikki neste höyrystyy pois. Anna jäähtyä.

5. Vatkaa kuorrutuksen kerma vaahdoksi ja lisää vaniljarahka, sekä vaniljasokeri. Pursota kerma-rahka sitten jäähtyneiden muffinssien päälle.

6. Ripoittele pinnalle omenakompottia ja koristele mielesi mukaan.