keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Juustotikut


Aika usein tekee mieli jotakin pikkusuolaista. Nämä ovat todella nopeita ja helppoja valmistaa ja kaiken lisäksi aivan mielettömän herkullisia. Näihin voi upottaa lempijuustojaan, mutta minä käytin tällä kertaa Auraa ja Emmentalraastetta. Nämä olisivat myös hyvä lisä vaikkapa salaatin kaveriksi. Suosittelen testaamaan...tosin, näihin saattaa ihan pikkaisen jäädä koukkuun... ;)

Ps. Olethan jo huomannut Kakkuviikarin löytyvän myös Facebookista ja Instagramista :)

1pkt esikaulittua, laskostettua voitaikinaa
kananmuna
Aurajuustoa
Emmentalraastetta

1. Kaulitse sulanut taikina hieman isommaksi levyksi. Murustele pinnalle Aurajuustoa ja taita levy kaksin kerroin. Kaulitse vielä hieman.

2. Leikkaa esim. pizzapyörällä noin 1-1,5cm:n suikaleita. Voitele ne sitten lautasen päällä kummaltakin puolelta kananmunalla ja pyörittele Emmental-raasteessa. Kieritä kummastakin päästä vastapäivään ja laita sitten pellille, leivinpaperin päälle. Toista kaikille sama.

3. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia, tai kunnes ovat kullanruskeita. Nauti heti, hieman lämpöisinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti